Takaisin etusivulle

Kirjataidetta

Varsinainen viidakkokirja 

betonista

Kaikeksi onneksi aloitin kirjansitojan urani käsityön taiteen opinnoista. Meitä oli Ylöjärven työväenopistossa (nykyään Tampereen seudun työväenopisto) uskomaton porukka, jotka Tujulan Ullan ja muiden opettajien valaistessa tietä matkasimme kohti luovan ilmaisun ja uskalluksen seutuja. Uskoisin, että meistä jokainen muuttui matkan varrella, tavalla tai toisella, me ymmärsimme (jos emme olleet aikaisemmin ymmärtäneet), että tekeminen on itse tarkoitus ja (käsityön) tekniikat nautintoa varten. Kävin Ylöjärvellä kaikki mahdolliset kirjansidonnan kurssit ja jatkoin kirjansitojan ammattitutkintoon Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa. Nautin myös tekniikoista, pikkutarkkuudesta ja perinteiden kunnioituksesta, mutta suurimmat hetket käsityöläisenä ja kirjansitojana liittyvät silti tavalla tai toisella tekniikoilla hullutteluun. Ja usein yhdessä tekemiseen.

Vasemmanpuoleisessa kuvassa on kolmas betonikantinen kirjani, 60 senttiä korkea ja melkoisen painava Varsinainen viidakkokirja - Concrete Jungle Book. Tein sen Ihme kirja -näyttelyyni, joka oli Finlaysonin vanhan Wärjäämön näyttelytilassa Tampereella elokuussa 2012. Tein Wärjäämön näyttelyä kuukausikaupalla, vaikka osa teoksista oli ennestään valmiina, ja sain kaiken valmiiksi tapani mukaan pystytystä edeltävänä yönä. Olen ylpeä, näyttelystä tuli kaunis, eikä vähiten siksi, että Wärjäämö on kaunis siellä työskenteleviä ihmisiä myöten. Uskoakseni kirjoja, satuja ja lopulta koskettamistakin yhdistävä näyttelyni kosketti myös katsojiaan. (Betoniin kirjan kansimateriaalina palaan kohta).

Kirjakattoinen lasitalo

Kirjakattoisen lasitalon idean sain oikeastaan Outi Heiskaselta, jonka juhlanäyttelyä kävin katsomassa Helsingissä keväällä 2012. Hänen talonsa kattona olivat grafiikanlehdet, kirjansitoja kattaa siis talonsa kirjalla. Toiseen kanteen, nahkapaanuihin, on painettu pieni satunen, joka syntyi taideterapiaopintojen lomassa, tekemisen keskelle, sattumalta, kuten kaikki aina, mutta siitä tuli teksti, jota kannan, joka kantaa minua.



Pieni peikko
katsoi kuvaansa vedessä
ei huomannut perhosta
joka laskeutui risuisen pään laelle
näki vain vedessä
päähänsä saamansa siivet
kiljaisi riemuissaan ja lähti lentoon
lensi minne mieli



Väittelevä tohtorinhattu, sisältää 

väitöskirjan

Näyttelyn teokset ovat syvästi omaelämäkerrallisia. Jokaisella niistä on syntytarina, syy tulla tehdyksi. Väittelevää tohtorinhattua suunnittelin kauan, tai en minä tiennyt, että hattu väittelisi ennen kuin näin sillä silmät ja suun. Suussa sulavan väitöskirjan nimi on painettu kullalla kirjan selkään: "En tiedä". Hatulla on kaveri, kirjansitojan lämpimämpi talvihattu, johon on huovutettu kiinni muistikirja. Kirjan nimi on "Sanan jalat", ja se sopii myös kävelevälle kirjoittajalle. Toinen satutekstin sisältävä teos on pikkuinen kirja, jolla on yhteensä 14 koteloa, toinen toistaan suurempia. Satu on kirjoitettu koteloiden kansiin sisäpuolelle, ja lopulta viimeisestä, pienimmästä, lähtevät kaikki maailman perhoset lentoon.

Wärjäämön näyttely koostui kymmenestä teoksesta, joista osa on näytillä seuraavan kerran joulukuussa 2012 Sampolan kirjaston aulassa Tampereella. Itse asiassa teoksia oli yksitoista, ja yhdestoista onkin varsinainen kiertolainen: Varistelua - kirjavillainen lintupuu on Anja Leinon kanssa tehty yhteistyö, joka aloitti Mummon Kammarin näyttelyseinältä lokakuussa 2011 ja on siitä asti kiertänyt vanhainkoteja, sairaaloita, kirjastoja ja palvelukeskuksia. Täältä voit lukea lisää Varistelun matkasta (kertomuksen jatko avautuu uuteen ikkunaan).

Siitä betonista vielä... Innostuin betonista materiaalina parisen kesää sitten, ja aina tilaisuuden tullen sekoittelen sitä - viime keväänä, kun valmistelin Wärjäämön näyttelyä, Kirjavilla-parka oli pitkiä aikoja pölyn hallitsema betonityömaa. Koska olen kirjansitoja, kysyn aina uuden materiaalin tullen, miten siitä saisi kirjan kannet tai koristuksen. Saahan betonista. Ensimmäisen betonikantisen kirjani tein (yhdessä ryijykirjan kanssa) esitykseksi tieteelliseen konferenssiin; kumpikin kirja esitti tulkintani yhdestä tutkimusaineistojeni kertomuksesta. Vasta valmiin betonikirjan nähtyäni tajusin, miten kaunis oli huovan ja betonin kohtaaminen, ja niitä kohtaamisia halusin lisää.


"Kuka sinä olet?", kysyi villa betonilta.
Olen kivi, betoni vastasi,
kanssasi kukin




Sivun ylälaitaan